Pitkään on pitänyt taas hakea sitä oikeaa hetkeä laittaa sormet näppäimistölle ja alkaa kertomaan. Inspiraatiosta se ei ole ollut kiinni. ADHD-aivot toimii niin, että olen ehtinyt miettiä jo romaanin verran ajatuksia, osa niistä ihan hemmetin nerokkaita. Just nyt en muista yhtään, mutta muistan että niitä oli.

Muutenkin melkoista tyhjäkäyntiä ollut taas viikot edellisen kirjoituksen julkaisusta. Niitä on mun mielestä nyt ollut noin kolme, mutta todellisuus lienee kahden ja neljän välissä. Kun ei pääse kunnolla liikkumaan, tietyt rytmit häviää, eikä jokaista päivää tai viikkoa erikseen huomaa. Ehkä helpoin mulle on miettiä, että edellisen kirjoituksen jälkeen lääkkeet loppui, eikä lääkäri vastannut WhatsApp-viestiini. En kohteliaana suomalaisena alkanut kinuamaan vaan päätin olla ilman. No eihän siitä hyvää seurannut.

Kun kahteen viikkoon ei oikein tule nukuttua yhtään ja sellainen perin juurin vittumainen kipu paikassa jossa ei ole edes mitään rikki ei vaimene, lähtee siitä lopulta liikkeelle niin huonot energiat, että jääkaappi ja pesukone hajosi molemmat suurinpiirtein yhtäaikaa. Älä edes mieti että harrastaisin kodinkoneväkivaltaa. En edes pääse keittiöön ilman että hypin taitetun pyörätuolin kanssa hellan aiheuttaman kapeikon ohi, pesutuvasta puhumattakaan. Niistä on tullut molemmista tällä aikaa rottien valtakuntaa. Ei rotatkaan niitä rikkoneet. Jääkaapin hajoitti piirilevyyn kondensoitunut kosteus ja pesukoneen sinne edellisten vuokralaisten eli venäläisten pilottien taskuista tippuneet ruuvit ja muut metallinpalaset.

Mitä tällaisessa tilanteessa pystyy tekemään? Niinaa ei voisi vähempää kiinnostaa tekniikka, eikä sellaisen ihmisen löytäminen jota kiinnostaa tekniikka. Meillä ei myöskään ole keltaisia sivuja, eikä ugandalaiset yritykset ole vielä oikein innostuneet uusmediapöhinästä kuten nettisivuista. No luottohenkilö Sam herätettiin taas ilman lakisääteistä oikeutta nukkua yövuoronsa jälkeen. Sam on siis meidän yövartija, joka kyllä ihan todistettavasti nukkuu kaikki yöt, mutta meidän portilla ja istualtaan. Koirat kyllä herättää jos tarvetta on. Sijaintimme on ilman vartijaakin turvallinen. Vuokratalomme sijaitsee samalla kukkulalla missä on presidentin palatsi. Meidän välissä on Special Forces Command ja tässä meidän kadullakin on sellaisia myyntikojuja, jotka on oikeasti järeän konekiväärin paikkoja jos pitää laajentaa suojarinkiä palatsin ympärillä. Täällä päin demokratiasta käytetään hieman eri versiota, kuin mihin Suomessa on totuttu.

No Sam lähetettiin etsimään mekaanikko, sanoin että jos se ottaa yleismittarin mukaan niin ollaan jo lähellä. Ei mennyt tuntiakaan kun Sam palasi Brighton nimisen mekaanikon kanssa. Brightonilla oli mukanaan yleismittari ja tyynyliinaan kääritty vapaavalintainen määrä ruuvimeisseleitä ja muita työkaluja. Vääntäydyin pyörätuolilla niin lähelle jääkaappia kun pystyin Brightonin aloittaessa diagnoosin tekemistä. Hän avasi ensimmäisenä pakastimen oven, jolloin sanoin että jos ystävällisesti aloittaisi jääkaappista, niin pakasteet ei välttämättä sulaisi ensimmäisenä. Yritin kertoa pakasteessa olevan poronfileen hienoudesta, mutta aika äkkiä tajusin, että Brightonin englanti ei riitä tajuamaan sanoman kaikkia nyansseja.

Kun Brighton kertoi minulle, että jääkaapin sisällä oleva valo ei pala ja arveli että ehkä vika on siinä, olin kovin epätoivoinen. Selitin että myöskään kompura ei nakuta eikä tuulettimet pyöri ja veikkasin vian olevan syvemmällä kuin sisävalossa, Brighton yllättäen halusi tuolin ja avasi jääkaapin katosta luukun ja alkoi käyttää yleismittariaan. Toivon tunne palautui mieleeni.
Puolen tunnin päästä Brighton tuli esittelemään irroittamaansa piirilevyä ja näytti että siinä on kondensoitunut kosteutta yhteen kohtaan ja joku konkka on kärähtänyt oikkarin seurauksena. Kaappi ei ole kuin puolisen vuotta vanha ja hemmetin kallis. Takuu on voimassa, mutta Suomessa ainakin takuu tökkäisi ulkopuoliseen kosteuteen. Takuuhuolto Kampalassa, päivä lauantai, pakastimessa poron vasan sisäfilettä ja sisäpaistikäristystä. Sen lisäksi vielä just itsetehtyä jäätelöä pari litraa. Annoin Brightonille tehtäväksi korjata piirilevyn jos vain hän osaisi. Elimme tämän jälkeen muutaman tunnin jännityksessä, kunnes Brighton palasi hymyillen piirilevyn kanssa. Keittiössä jonne en päässyt, kuului jonkun aikaa ähellystä, jonka jälkeen Niina kävi toteamassa että hemmetti sehän toimii. Seuraavana aamuna hajosi pesukone.

Brighton tuli tällä kertaa vahvistettuna toisella mekaanikkokaverilla, katseli konetta aikansa ja totesi että piirilevyhän se siinäkin ongelmana, mutta se pitää vaihtaa kokonaan ja maksaa parisataa tonnia eli yli viisikymppiä. Minä en pyörätuolissani pyykinpesuun osallistu, eikä Niina arvosta käsinpesutuokioita, joten lupa tuli tällekin korjaukselle. Brightonin mekaanikkokaveri tajusi heti sauman lisätienesteille ja tarjoutui jäämään pesemään käsin pyykkiä kunnes kone on korjattu. Kieltäydyimme tarjouksesta. Seuraavana päivänä pesukoneen etupaneeli tuli piirilevy vaihdettuna ja pyykinpesu pääsi jatkumaan… Kahden koneellisen verran, sitten se taas pimeni. Samoin jääkaappi.

Tähän väliin paikan päälle ehti Francis. Rautakaupan pitäjä Buwayasta, jossa meidän tontti joka ei ole meidän tontti on. Tai no rautakauppa on Kitorossa Entebbessä, mutta Francis Buwayasta, joten hän menee päivittäin ohi ostamamme 40 jalan merikontin. Kun sille ei ole meillä nyt mitään käyttöä, Francis tarjoutui ostamaan sen itselleen ja sehän vain tähän katarstrofiin kelpasi mainiosti. Francis ei tuonut täyttä rahaa, mutta kahden miljoonan etumaksun. Pahaksi onnekseen hän tuli autolla ja siinä samaan aikaan tuli Brighton. Tällä aikaa jääkaappi oli itsestään alkanut taas toimia, mutta pesukone oli vetänyt oikein kuudennen asteen perseraivarit päätyen oikosulkuun, joten se piti saada pajalle. Brighton oli tullut mopolla, mutta Franciksen auto löysi neuvottelujen jälkeen uuden käyttötarkoituksen ja näin lähti pesukoneemme portista samalla kun molemmat miehet sen mukana.

No pesukone jossain kohtaa palasi, taisiko toimia pari pesua kunnes sammui jälleen. Jäakaappi-pakastin jatkoi epämääräisesti välillä päällä / välillä pois – elämäänsä. Kun sain lopulta viestin perille Brightonin päähän, että se ei ole tyydyttävä lopputulos, tuli mies paikan päälle ja totesi että joku toinen konkka josta hän käyttää nimeä ice pitää vaihtaa. Piirikortti lähti ja tuli tunnin päästä takaisin. Laite lähti hurisemaan heti kunnolla. Sen jälkeen kurkattiin vielä pesukonetta, vaikka olin jo ilmoittanut vuokranantajalle että alkaa olla uuden paikka. Nämä kaksi laitetta nimenomaan kuuluvat talon kalustukseen ja vuokranantajan vastuulle. Tämän käynnin jälkeen lopputulos on ollut, että pesukone ei ole enää sammuillut, eikä jääkaappi vaikka termostaatti yrittäisi kertoa sille mitä vain. Nyt meillä on siis yksi hemmetin iso pakastin. Poron fileet on muuten tullut syötyä ihan varmuuden vuoksi yhdessä kuuden koiramme kanssa.

Muutaman päivän yritin saada Brightonia kiinni puhelimella, tekstiviestillä, myös eri numeroita käyttäen. Mies ei uskaltanut enää vastata. Lopulta lähetin Samin etsimään hänet siinä lopulta onnistuen. Kun Sam vähän ristikuulusteli miestä, saimme selville, että uusi piirikortti tarvitaan, mutta sitä ei ollut arvon mekaanikko enää minulle uskaltanut kertoa. Syy siihen on ehkä paikalliseen kulttuuriin sopimaton tapani antaa palautetta edellisten korjausten sujuvuudesta jossain kohtaa projektia. Nyt on kuitenkin ainakin alkanut osan metsästys. Brighton lupasi soittaa ja kertoa miten sen kanssa menee. Itse asiassa jo eilen. Ei soittanut.

Niin, varmaan pitää kertoa jotain myös minusta itsestäni. Melkoista usvaa edelleen, mutta myös edistystä. Pari isompaa takapakkia toki myös. Olin lähettänyt kuvani Suomeen, jossa perheenjäsenteni kautta ne päätyivät useammankin ortopedin kommentoitavaksi. Pääosin sieltä osattiin diplomaattisesti antaa rohkaisevia lausuntoja joiden varassa positiivisuuteni lepäsi. Sitten odottaessani fysioterapeuttisia vinkkejä, sainkin kunnon spesialistin rehellisen lausunnon siitä, että aika ugandalaista jälkeä, joka olisi syytä purkaa ja laittaa uusiksi. Tekonivel käytännössä varmuudella tulossa parin vuoden sisällä ja vittuilut siitä että ovat vielä hermonkin sössineet. Motivaatio hieman laski.

Samalla aloin epäillä hoitaneiden lääkäreiden rehellisyyttä. Kun dr. Tony ei vastannut lääkeviestiini, päättelin hänen tietävän että minä tiedän lonkkani todellisen tilanteen, joten en alkanut lähetellä uusia viestejä, vaan päätin vain kuunnella tuntemuksia ilman lääkkeitä. Tämä yritys päättyi noin kahden viikon kivuissa valvomisen jälkeen. Lähdin nöyrtyneenä väkisin ostarille taksilla pyörätuoli takakontissa käymään apteekissa. Apteekissa täällä päin tramadolia saa kitsastellen ilmankin reseptiä, pyörätuolissa huomattavasti helpommin ja reilummin. Päätin kuitenkin apteekin ovella, että käynpä piruuttani kakkoskerroksen klinkalla keskustelemassa lääkärin kanssa. Ei ne turhaan ole ostarille rakentaneet Entebben yhtä alle kymmenestä hissistä. Lääkäri kuunteli koko tarinan päätään pudistellen. Kerroin lääkehistorian ja ehdotukset mitä olin Suomesta saanut. Sain Lyrica-reseptin, myös toista lääkettä jota hän ei tuntenut, jota ehkä löytyy yhdestä apteekista Kampalassa. Lopuksi kysyin vielä että jos hoitaja laittaisi käsivarteeni kanyylin ja läääkäri vielä määräisi pari ampullia pethidiniä, niin voisin pitkästä aikaa ottaa yhden yön ilman kipuja unella lisättynä kiitos. Ehkä hieman vastuutonta, mutta miellyttävää, että lääkärin mielestä tämä oli hyvä idea, kunhan ei liian usein. Lyricatkin löytyivät klinikan omasta apteekista, joten kävimme vain kipaisemassa tramadolia apteekista ja palasimme kotiin kanyyli käsivarressani odottamaan iltaa tällä kertaa toiveikkaana. Tähän asti varsinkin yöt olivat olleet puhdasta helvettiä.

Illalla venytin yli kymmeneen, jonka jälkeen kivut lähti jalasta kahden sentin sormenkoukistuksella ja kaivattu uni tuli samantien. Aamuyöstä kolmelta heräsin ja toistin saman sormenkoukistuksen. Siinä kohtaa en viitsinyt heti nukkua, koska kivutonta tunnetta oli ollut niin ikävä, että siitä oli saatava nauttia hetken aikaa. Nukuin kuitenkin aamuyöstä hieman lisää. Kivuttomuus kesti melkein puoleen päivään saakka. Seuraavana iltana lämmitimme saunan, jonne nykyään pääsen kepeillä sisään ja lauteilla tavallaan takaperin ryömien laude kerrallaan ylös komentopaikalle. Tämän jälkeen palasin Lyrican varaan todettuamme ostamamme tramadolin olevan vihaamiani poretabletteja. Menin kymmeneltä sänkyyn ja heräsin aamulla kahdeksalta. En usko että moni voi edes arvata minkälainen usva hävisi pään ympäriltä parin nukutun yön jälkeen. Sama on toistunut vaihtelevalla menestyksellä, mutta olen joka tapauksessa saanut uneni takaisin.

Muutenkin kuukauden aikana liikkuminen on ottanut harppauksia eteenpäin. Nyt tiedän että edellisestä päivityksestä on suurinpiirten sen verran, saatuani eilen sähköpostiin blogisivuston onnittelut tämän blogin 1-kk synttäreistä. Tai no ei ehkä kirjaimellisesti harppauksia, mutta mielessäni isoja asioita. Valioliigakauden alettua en ole jättänyt Liverpoolin pelejä väliin. Taksilla 2Friends Beach restaurantin eteen. Pyörätuoli nostetaan sorakaistan yli kivetykselle, minne minä hypin keppien kanssa. Suht hyvin kivetetty käytävä on riittävän hyvä, jotta pääsen tuolini kanssa katoksen alle pöytään, johon tuodaan kylmä olut ja tuhkakuppi automaattisesti ennen perillepääsyäni. On suhteellisen piristävää kivuista huolimatta nähdä tuttuja ja kuunnella sitä ihanaa ääntä, kun kolme pistettä joka pelin jälkeen tippuu mestaruuslaatikkoon. No kausi on alussa, kuten myös paraneminen.

Ostarikäynneistä on myös tullut viikottaisia. Sinne asti pääsen, mutta Kampala oli vielä kuukasi sitten mahdottomuus vaikka kuinka työlupa oli menossa umpeen. Melkoisella väännöllä, lääkärintodistuksella, röntenkuvilla, lukuisilla kohteliailla kirjeillä ja lopulta noin 200 dollarin lahjuksilla, saimme anottua kolmen kuukauden työhön oikeuttavat erikoisviisumit, perustellen että en mitenkään päin selviä niistä kahdesta kierroksesta, jotka työluvan ”sähköinen” uusiminen vaatii. Kaikki hakemukset lähetetään kyllä sähköisesti, mutta ensin pitää maksaa 1500 dollarin non-refundable fee. Sitten pitää odottaa pari päivää ja kiikuttaa se kuitti sisäministeriön lukuisten kuoppaisten sisäpihojen läpi toimistoon, jossa sitä verrataan pankista saatuun listaan, lyödään leima päälle, jonka jälkeen voin palata 60km kotiin skannaamaan ja lähettämään sen kuitin sähköisesti, jotta se käsitellään sen saman katon alla mistä leima haetaan. Sen jälkeen odotellaan muutama päivä. Kun hyväksyntä tulee, pitää maksaa vielä tuhat taalaa lisää ja luonnollisesti sama leima tarvitaan myös siihen kuittiin. Sen jälkeen vasta pääsee jonottamaan ja viemään dokumentin biometristä tunnistamista varten. Kysyin kerran mitä biometrinen tunnistaminen tarkoittaa. Hymytön nainen osoitti silmiään ja sanoi että tarkoittaa juuri niitä. Biometrinen tunnistin toimii paremmin jos papereiden väliin on unohtunut seteli tai toinenkin.

No tätä ei tarvinnut vielä tehdä, vaan kirjanpitäjämme joutui jälleen luovimaan siellä täällä, soittamaan monelle, käyttämään kaikki suhteensa ja jakelemaan hieman meidän rahaa sinne tänne, jonka jälkeen sähköisesti toimitimme dokumentit järjestelmään ja Niina lähti passien kanssa kohti sisäministeriön vogoneita. Ei se ihan suunnitelmien mukaan mennyt sielläkään, ensimmäisenä ilmoittivat että ei missään tapauksessa onnistu ilman että minä olen paikalla. Tunti puheluita sinne tänne, jolloin kaikista hymyttömin nainen tuli, otti minun passin Niinalta, antoi sen virkailijalle ja sanoi että ”you stamp it, gentleman is not coming”. Luvallinen olomme maassa jatkuu ja työluvan hinnan vuoksi tämä ratkaisu säästi lahjusten jälkeenkin rahaamme noin 500 dollaria.

Ostarikäynneillä käymme lounaalla. Java’s Cafen kynnysmatto on hieman ärsyttävä, mutta jos palvelu oli erinomaista aikaisemmin, on se pyörätuolilla saapumalla vielä astetta parempaa. Tämän jälkeen rullailen ympäri sileitä pitkiä käytäviä niin lujaa kuin pääsen, käyn kaupassa oppien nyt paremmin ne tuotteet joita on alahyllyillä. Tämän lisäksi toki käyn tupakalla kulman takana, jossa yllättäen tämän kuukauden aikana törmäsin myös tänne muuttaneeseen suomalaisperheeseen. Kunhan pääsen tästä jaloilleni, niin ihan mukava kutsua heidät syömään ja saunomaan, no kunhan ensin kodintekniikka saadaan kuntoon.

Kuntoutuskin on nukkumisen myötä päässyt käyntiin. Piti olla kontrollikäyntikin kun dr. Tony otti lopulta pahoitellen yhteyttä tajuttuaan että lääkkeeni olivat loppuneet. Sanoin että se on hoidettu ja sovimme ajan seuraavalle päivälle kolmeksi. Tilasin etukäteen taksin ja mietimme mitä muuta samalla keikalla Kampalaan pitää tehdä. Minä halusin ainakin uuden hellan. Aamulla Niina ei vuorostaan ollut nukkunut, joten se oli selviydyttävä Kampalasta yksin. No sitten Tony kertoi että pääsetkö jo kahdeksitoista. Sitten selvisi, että ei siellä klinikalla mitään röntgeniä ole, että hän kirjoittaa lähetteen, mutta selvisi että ei siellä mitään aikoja ole jonne hän meinasi kirjoittaa sen lähetteen. Siinä kohtaa vihelsin pelin poikki, sanoin hoitavani kuvat ja ottavani sen jälkeen yhteyttä. Lähdin etsimään pelkkää hellaa.

Ajoimme Tamale & Sons keittiötarvikeliikeeseen, jonka etupihalla on myynnissä isompia kattiloita aina 450 litran kokoon asti. Olin käynyt aikaisemmin jo täällä kuolaamassa lastulevylaatikkoa, johon tulee erillinen sähköuuni ja kunnon kaasuhella. Myyjä meinasi jo kuittia kirjoitella, mutta vaadin nähdä käyttöohjeet ja katsoa jos tämä on varmasti riittävän hyvä. Uunissa oli kiertoilma, grillivastukset katossa ja pyörivä kebab/kanavarras. Se varras alkoi hieman epäilyttämään. Käyttöohjeissa ei mainittu mitään leivän paistamisesta eikä mistään muustakaan. Sitten aloin katsomaan tarkemmin sitä kaasuhellaa. Löydettyäni epäilyttävän samannäköistä tekniikkaa kaasunohjauksessa kuin mitä minulla jo kotona on, kysyin valmistusmaata. Selvisi että yrittivät myydä minulle samaa Turkkilaista roskaa. Poistuin tuohtuneena.

Tämän jälkeen soitin sairaalaan, jota minulle oli suositeltu jo toista leikkausta varten. Olimme juuri ehtineet uudelle pikatielle kohti Entebbeä, kun kerroin naiskuljettajalleni Rochellelle, että menen Corsu-sairaalaan röntgeniin. Puhelimessa vaativat mukaani lääkärin lähetettä, mutta sanottuani että sitä ei nyt tule, mutta voin näyttää kolme edellistä kuvaa ja haluan samaa sarjaa uuden, kehoitti hoitaja tulemaan paikan päälle. Rochelle totesi että vaikka klinikan nimessä lukee Entebbe, olisi se oikeasti ollut äskeisen keittiötarvikeliikeen lähellä. No ajoimme pikatien lähes Entebbeen ja palasimme ruuhkaisempaa tietä klinikalle. Kun minä vielä jonotin infopisteeseen keppien varassa huojuen, tuli Rochelle jostain nurkan takaa ja käski seurata. Hänen edessään käveli joku klinikan hoitaja, jolla oli toinen jalka amputoitu polven alapuolella ja hänen saman merkkisissä kyynärsauvoissa oli pehmeät kukalliset pehmusteet kahvoissa ja tukivarressa. Katsoin niitä kateellisena. He ohjasivat minut suoraan röntgeniin jossa oli Rochellen joku tuttu. Hän sanoi kuvan hinnan olevan 150 tonnia eli reilu 30€. Rochelle antoi miehelle ympäri korvia, sanoi pari vihaista sanaa lugandaksi ja pyysi minulta 50 tonnia eli 12 euroa ja pääsin kuvaan. Kuvasta tuli tarkka, sain kuitin ja lähdin kotia kohti. Nyt minulla on siis tarkka kuva, josta näen kaikki ruuvin kierteet, sekä sen että luut ei todellakaan ole ihan samoilla paikoilla kuin vielä juhannuksena. No ehkä siitä jotain vielä tulee. Olin fiilistellyt että olen Marvelin unohdettu ”The Incredible Bonehead” joka luutuu aina kuntoon itsestään. En ole.

Matkalla kohti klinikkaa sitä hitaampaa tietä pitkin, näimme Rochellen kanssa molemmat jättimäisen tienvarsimainoksen uusista BlueFlame helloista, joten seuraavana päivänä lähdimme sellaista etsimään eilisellä kokoonpanolla. Minä tiesin että niitä saa etelä-afrikkalaisesta GameStroesta, mutta Rohcelle tiesi että viereisellä teollisuusalueella ne ovat halvempia. Olin epäillytkin että asia on näin. Ajoimme siis teollisuusaluelle. Siellä ensin pysähdyimme pariin liikeeseen tiedustelemaan, tietäisikö kukaan ketään missään, jolla olisi BlueFlamea myynnissä.

Lopulta löysimme yhden liikeen, jonka portaat ja kynnys oli äärimmäisen vittumaiset. En ottanut tänään tuolia mukaan, koska tämän piti olla nopea keikka ja autoon tarvittiin tilaa uudelle hellalle. No kun BlueFlame löytyi, selvisi että se on Ugandassa kasattua ja uudelleen brändättyä täsmälleen samaa turkkilaista roskaa jota en enää suostu ostamaan. Ihan sama vaikka siinä olisi seinät rosteria, jos kaasuputket ja suuttimet on samaa ruostunutta peltiä mitä aikaisemmatkin. Kun A1 Electronicskaan ei myynyt edes LG:n laatua vaikka kaikki arvelivat niin, menimme lopulta GameStoreen. No ei sielläkään ollut kuin turkkilaista roskaa, paitsi yksi halpa kiinalainen kaasuhella sähköuunilla. Katsoin että ainakaan en tästä Logic-merkkisestä laatikosta löydä yhtään samanlaista osaa mitä en enää halua nähdä. Ritilätkin kaasun päällä on sellaiset, että Niinan mutteripannu ei tapansa mukaan kaatuisi kiroilun saattamana, koska se ei ihan yllä kunnolla rautojen päälle. Meinasin jo ostaa tämän, vaikka se ei maksanut edes puolta siitä mihin olin varautunut.

Rochelle sanoi että käydään vielä yhdessä toisessa liikeessä, mutta kun siellä ei ollut kun turkkilaista roskaa, palasimme Game Storeen. Sanomattakin selvää, että olin jo ylittänyt oman liikuntakykyni moneen kertaan eli raahustin todella hitaasti ja huojuen, istuen aina kun mahdollisuus tuli. No tällä kertaa tuli toinen myyjä, joka rehellisesti totesi, että jos turkkilaiseen laatuun en ole ollut tyytyväinen, niin en varmasti ole vielä huonompaan kiinalaiseen. Sanoi laatikon heikoimman lenkin olevan uunin. Vaivalloisesti väännyin ehjän polven varaan liikkeen lattialle ja pyysin myyjää kallistamaan uunia, niin että näkisin pohjasta sisään. No ”uunin” ympärille oli eristeeksi kääritty metallinippusiteillä joku villakerros joka näytti joltain kierraätysmateriaalilta, jonka jälkeen olin onnellinen, että en ostanut tätä. Arvatkaa montako ihmistä tarvittiin, että pääsin takaisin ylös keppien varaan.

Kävimme vielä yhdessä liikkeessä etsimässä uutta merkkiä. Emme löytäneet kuin yhden suomalaisen tutun, joka on jo yli kaksikymmentä vuotta asunut Ugandassa ja etsinyt hyvää hellaa huonolla menestyksellä. Lopulta Rochelle ehdotti, että menemme pahamaineiseen Katwen kaupunginosaan, jossa kunnostetaan käytettyjä laitteita. Sieltä saattaisi löytyä etsimäni.

Katwen läpi tulee Kampalan sisäänmenotie Entebbestä. Alunperin kun halusin pyörätuolin, käskin Geraldin etsiä Katwesta käytetyn sellaisen. Hän ehkä onneksi oli päätynyt kuitenkin uuteen, kun tiesi missä on niiden tukkumyymälä. Koska olen ajanut Katwen ohi satoja kertoa, olen jo aikaisemmin huomannut, että siellä myydään mitä vain. Kun löysimme uuni- ja liesikeskittymän, pysäköimme auton ja lähdin helpoksi syötiksi muutama miljoona taskussa pullottaen keppien varassa vittuilemaan kaikille. Aika äkkiä löytyi mielenkiintoinen toistakymmentä vuotta vanha slovenialainen Gorenjen sähköuuni kaasuhellalla. Hintakin saatiin sovittua noin 150€ paikkeille, mutta huomasin että uunin ovi repsottaa. Paikalle kutsuttiin mekaanikko, ei mitään hätää. No minä menin istuskelemaan kadun reunan korkeammalle kivetykselle tupakkia poltellen, keskustellen samalla päivän jalkapallokierroksesta katupoikien kanssa. Hieman epäilyttää että kesäkuun alun Madridin finaalin jälkeen Liverpoolin osuus kannattajissa on noussut yllättävänkin paljon, mutta voi sitä naurun remakkaa koko kadulla Crystal Palacen tehdessä ManUa vastaan maalin. Katwessa lähes jokaisen liikehuoneiston toisessa kerroksessa on vedonlyöntitoimisto ja televisiot joista kaikki seuraavat jalkapalloa.

Noin tunnin odottelun jälkeen mekaanikko oli purkanut oven, löytänyt rikkinäisen saranan ja vaihtanut uuden. No nyt ovi pysyi kiinni. Koska sarana ei ollut aivan alkuperäinen, ei tällä kertaa ovi kuitenkaan auennut kuin puoliväliin. Myyjän selittäessä että se on ihan ok, että ei sen tarvi sen enempää auetakkaan, pyysin häntä näyttämään kuinka pelti laitetaan alatasolle. Sen jälkeen haukuimme toisiamme jonkun aikaa ja minä lähdin kohti Entebbeä, että ehdin katsomaan Liverpool vs Arsenal pelin. Rochellen mies Ken liittyi seuraamme suoraan 2Friendsiin hakien vielä Niinan ja pyörätuolini matkalla. On aina hauskempaa katsoa Liverpoolin voittoa Kenin kärvistellessä Arsenal-fanina vieressä. Tuli melko pitkä päivä, mutta kolme pistettä. Hellasta niin väliä.

Muutenkin olen jo rohkeasti käynyt ulkona asiakkaiden vuoksi. Vedin yhden päivän kanadalaiselle perheelle pelkillä kepeillä, ehkä hieman ennenkuin oikeasti olisi pitänyt. Veneilykeikalle päiväntasaajalle en yrittänyt ängetä mukaan, Sarah sai paikata sen ja hyvä niin, sade oli yllättänyt avoimen veneen ulapalla. Sen sijaan käärmepuiston vedin Simonin kanssa kepeillä. Paikka on muutaman matelijoista pitävän paikallisen nuoren pyörittämä keskus, jonne pelastetaan käärmeitä ja muita matelijoita kylistä jossa ne tapettaisiin. Niille anotaan vapautusluvat kansallipuistoista ja metsäreservaateista. Lupia odotellessa matelijoita esitellään turisteille ja koululaisille tietoisuuden lisäämiseksi ja toiminnan ja satojen kananpoikien rahoittamiseksi. Koska matelijat vapautetaan takaisin luontoon, täytyy niitä toki ruokkia elävällä ravinnolla mitään peittelemättä. Kun lopuksi haluttiin ottaa kuvia kovin vihaisen kalliopythonin kanssa, siinä kuitenkin jänistäen, päätin minä ottaa uskottavan kuvan ainoalla ehjällä jalallani tasapainotellen. Käärmeen luikerrellessa parikymmentä kiloa itseään selkäni puolelle, oli tasapainon kanssa hetken todella hankalaa. Siitä olisi tullut hienoja kuvia kun olisin keppieni kanssa könynnyt nurmikolla kyljellään python kaulan ympärillä. Pysyin kuitenkin pystyssä.

Aikakin kuluu niin nopeasti, että kävimme toissapäivänä syömässä asiakkaan kanssa, joka otti yhteyttä minun houraillessa opiaattipäissäni toisen leikkauksen jälkeen Jinjassa. Taskulaskimella tehty budjetti siinä sairaalahuoneessa ei mennyt ihan normaalin kaavan mukaan, mutta ei ihan jääty tappiolle ja meillä on yksi iloinen ihminen Ugandassa. Se riittää mainiosti tähän kohtaan.

Niin, se kuntoutus. No kun unesta oli saatu kiinni Lyrican avulla, jätin kuitenkin syömättä sen aamulla. Mulla oli koko ajan sellainen tunne, että lääkäri on ommellut jalkapöytäni päälle medium raw-paistetun grillipihvin ja se kipu tulee siitä. Koko jalkapöytä oli turvoksissa ja kipu oli ihan suoraan mielestäni siinä. Niina mainitsi, että kun jalka ei liiku, ei laskimot toimi kunnolla ja jotain sen suuntaista. No jos se perhana siitä on kiinni! Aloin liikkumaan kunnolla. Olen unohtanut kertoa, että fysioterapeutti kävi antamassa ylikallista hoitoa sellaisella tv-shop abdoer sähkölätkäsysteemillä. Se sai täydellä teholla vissiin oikeita lihaksia aktivoitua, mutta lopulta hänen ollessa aina myöhässä, annoin miehelle kiertoilmaisuja käyttäen kenkää. Tai no hän on tauolla kunnes otan yhteyttä. Nyt olen alkanut treenaamaan ihan kaikilla mahdollilla tavoilla millä pystyn. Noudatan suomalaisten fysioterapeuttien ohjelmaa keksien omia liikkeitä päälle sen mukaan minkä arvelen osuvan ainakin oikeaan suuntaan.

Viikko sitten dr. Tony sanoi että voin alkaa oman tuntemukseni mukaan laittamaan painoa vasemman jalan päälle. Suomen ohjeiden mukaan minulla pitäisi olla näkkäri jalkapohjan alla ja minun tehtäväni pitää se ehjänä. Koska tiesin jo näkkärin menneen murusiksi moneen kertaan, aloin varovasti kokeilemaan seisomista molemmilla jaloilla. Nyt muutaman päivän jälkeen pystyn pitämään painon tasan ja seisomaan suorassa, mutta tiedän automaattisesti, että en voi laittaa vielä täyttä painoa vasemmalle, eli askelta en voi vielä ottaa, paitsi jos laitan tuettuna painoa käsivarsien varaan kuten pyörätuolista sänkyyn siirtyessä. Sekin tunne on mahtava. Liikunta tuntuu poistavan nilkan ja jalkapöydän turvotusta kiitettävästi. Joskus välillä turvotus kuitenkin tulee liikunnasta huolimatta. Nyt testailen johtuuko se kenties oluesta tai todennäköisemmin sen puutteesta.

Kahden kuukauden jälkeen kaikesta huolimatta sängyssä tehtävät liikkeet tuntuu, kuin jalkaterä olisi kahdentoista kilon hienosäätöleka ja jalka jossa se on kiinni nipulta huonosti keitettyä spagettia. Just niin hankala sitä on liikuttaa. Ihan hemmetin kovalla työllä on varpaatkin alkaneet liikkua jo sentin verran ylöspäin. Oli melko turhauttavaa pää täristen täysillä nostaa varpaita ylös kerta toisensa jälkeen, ilman että ne liikkuvat yhtään. Nyt kun ne liikkuu edes sen sentin ääriasennosta palauttaen, on toivo taas herännyt. Jalka ei ole ainoa asia missä toivo on herännyt. Brighton kävi juuri kertomassa, että mistä liikkeestä Arabiemiraateista saa piirilevyn jääkaappiin tilattua, mutta kun heillä ei ole pankkitiliä tai oikeastaan edes osoitetta, niin tässä olisi osannumero ja yhteystiedot. Taidan käyttää DHL:ää maksoi mitä maksoi. Rochelle myös soitti ja sanoi että Gorenjen hella on siirtynyt toiselle mekaanikolle ja hänelle soitetaan kun se on kunnossa. Itseni suhteen vakaa tavoitteeni on syyskuun aikana ottaa ensimmäiset askelet ihan vain kahta jalkaa käyttäen. Tuskin kovin kevyesti hypähdellen, mutta jos edes jotenkin. Mitä muihin suunnitelmiin tulee, olen jo kokeillut ja pääsen mielestäni ihan kohtalaiseen ylämäen laskuasentoon.

Julkaissut Ukko

Tämä on blogi elämästä ja melkein kuolemisesta aina välillä. Paranemisesta ja taistelusta kaikkea ikävää vastaan tilanteen mukaan. Laskutavasta riippuen elän kohta jo yhdeksättä elämää. Tyhmästä päästä on todella kärsinyt koko ruumis. Vaikka kieli on Suomi, sijoittuu kärsimysharjoitukseni pääosin Ugandaan päiväntasaajan molemmin puolin. Täällä on ihmisen hyvä seikkailla. Idean tämän blogin aloittamiseen sain päädyttyä lopulta pyörätuoliin ainakin hetkeksi. Nyt on ainakin aikaa. Päivitystahti on useita kertoja vuodessa, luulisin. Kuten seuraavasta avauksesta huomaatte, on teksti lyhyttä ja tiivistä. Jos alat lukemaan tätä töissä, saat todennäköisesti varoituksen tai potkut. Yrittäkää viihtyä kanssani. Siitähän tässä kaikessa on kysymys.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create your website with WordPress.com
Aloitus
<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: